
Kyllä te tiedätte kenestä puhutaan ;)
Joulupukin taustalla on 300-luvulla elänyt Myran piispa Pyhä Nikolaus, josta hahmon englanninkielinen nimi Santa Claus juontaa juurensa. Nikolaus oli tunnettu hyväntekijä ja hänestä tuli muun muassa merimiesten, kauppiaiden ja lasten suojeluspyhimys. Legendan mukaan Nikolaus oli huomaavainen lapsia kohtaan ja esimerkiksi Hollannissa lapsille jaettiin lahjoja Pyhän Nikolauksen päivänä 6.12, mistä tapa levisi protestanttien mukana Pohjois-Amerikkaan. Vuosisatojen aikana Nikolauksen legendasta muodostui yhdysvaltalainen joulupukkihahmo Santa Claus, joka sai nimensä hollannin Sinterklaas-nimestä, joka puolestaan polveutui Nikolauksesta.
Suomessa lahjoja jakava Nikolaus tuli vasta 1800-luvun alussa ja tavan levitessä se yhdistyi suomalaisten joulunajan naamiohahmojen kanssa. Näin syntyi suomalainen joulupukki, joka perinteisesti pukeutui harmaaseen turkkiin, mutta toisen maailmansodan jälkeen vaihtoi asunsa punaiseen nuttuun yhdysvaltalaisen Santa Claus –pukin vaikutuksesta. Kenties ihmiset kaipasivat piristystä?
Kiitos yhdysvaltalaisen Haddon Sundblomin pukille vakiintui punaiset vaatteet. Vuonna 1931 hän piirsi Coca-Colalle joulumainoksen, jossa oli joulupukki. Ensimmäistä kertaa Sundblomin pukki esiintyi Saturday Evening Postissa vuonna -31. Sundblom sai tehtäväkseen piirtää seuraavienkin vuosien joulumainosten piirtämisen ja aina hän teki pukille punaiset vaatteet. Lyhyessä ajassa tapa vakiintui.
kuva: http://www.saint-nick.com/images/xmas_santa05alg.jpg
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti