20100129

Kokeilunhalua osa 1


Ensimmäinen postaus lomasta loman jälkeen! Nyt sitä vasta alkaa taas ajatella kuinka mukavaa se oli ja kun joulut ja muut meni ohi niin jaksaa taas keskittyä asiaan.

Elikkä siis ensimmäinen osa kokeilunhalua. Söimme siellä mahtavan upeaa suklaakakkua, johon jäimme lievästi riippuvaisiksi. Suklaakakun ansiosta kävimme samassa paikassa syömässä puolet ajastamme, siis neljänä iltana. Onneksi ravintola oli vielä lähellä, lisäksi tarjoilijat olivat todella mukavia ja paikka erittäin viihtyisä. Ensimmäisen kerran jälkeen tosin piti tilata omat jälkiruuat, suklaakakun jakamisesta kun ei syntynyt kuin pienoinen sota kumpi saa enemmän tuota jumalien herkkua. Oliha n se periaatteessa turhan makeaa ja niin pois päin, mutta parasta mitä olimme saaneet siihen mennessä!

Ja nyt tänä iltana Creature yritti luoda tuota samaista herkkua. Ei ihan onnistunein tuloksin, mutta tulipahan jotain syötävää, joka vei makeanhimon vähintään viikoksi. Ehkä seuraavalla kerralla paremmin tuloksin!

Kuvan kakku ei todellakaan ole tehty Creaturen keittiössä.

Kuva: http://www.cafelatte.com/images/left_pics/choc_cake2.gif

20100123

Artturin elämänkerta


Kun nyt eilen tuli ensi-iltaan Sherlock Holmes -elokuva, päätimme julkaista pienen elämänkerran herra kirjailijasta.

Sir Arthur Ignatius Conan Doyle syntyi toukokuussa, 22 päivänä vuonna 1859 Edinburghissa, Skotlannissa. Yhdeksänvuotiaana hänet lähetettiin jesuiittojen alkeiskouluun, sillä hänen vanhempansa olivat hartaita katolilaisia. Vanhemmistaan huolimatta Arthurista ei tullut uskonnollista, hän hylkäsi katolilaisuuden ja rupesi agnostikoksi.

Lääketiedettä Arthur opiskeli 1876-1881 Edinburghin yliopistossa ja opintojensa aikana mies työskenteli Astonin kaupungissa, joka nykyisin on osa Birminghamia. Ennen valmistumistaan Artur työskenteli lääkärinä valaanpyyntialuksella ja myöhemmin elämässään Länsi-Afrikan rannikolla liikennöivässä höyrylaivassa. Kun hän palasi Edinburghiin, hän valmistautui lääkäriksi ja työskenteli sittemmin Plymouthissa, missä asiakkaita oli niukasti ja miehellä oli joutoaikaa kirjoittaa tarinoitaan, joista kuuluisin lienee yksityisetsivä Sherlock Holmes.

Oman praktiikan Arthur perusti Southseaan, Portsmouthiin, mikä ei kuitenkaan menestynyt ja hänelle jäi enemmän aikaa kirjallisuuden parissa puuhailemiselle. Portsmouthissa ollessaan Arthur toimi myös amatöörijalkapallojoukkueen maalivahtina. Tiimin nimi oli Portsmouth Association Football Club.

Avioliiton mies solmi 1885 Louise Hawkinsin kanssa, joka synnytti avioliiton aikana kaksi lasta: Maryn ja Kingsleyn. Vuonna 1890 Arthur matkusti vaimonsa kanssa Wieniin, missä valmistautui silmälääkäriksi. Kuitenkin seuraavana vuonna he muuttivat Lontooseen ja Arthur työskenteli praktiikallaan silmälääkärinä. Mutta kuten aikaisemminkin, asiakaskunta oli taaskin liian vähäinen, eikä praktiikka menestynyt, joten Doyle lopetti lääkärinammattinsa vuonna 1891 ja ryhtyi ammattikirjailijaksi. Hänen ensimmäinen Holmes –tarinakokoelmansa ilmestyi heti seuraavana vuonna.

Mies osallistui Etelä-Afrikan buurisotaan vuosisadan vaiheessa vapaaehtoisen siviilijärjestön kenttäsairaalan lääkärinä ja toimi lisäksi joidenkin lehtien kirjeenvaihtajana. Tuohon mennessä hän oli kirjoittanut useita historiallisia sota-aiheisia romaaneja, mutta koki omakohtaisen sotakertomuksen puutteen kritisoitavana asiana, jonka sitten buurisota korjasi.

Vuonna 1902 Artur aateloitiin.

Kun Arthur palasi Englantiin, hän muutti perheineen Norwoodiin. 1902 ja 1906 mies asettui ehdolle parlamenttiin, aluksi Edinburghissa ja sitten Border Burghissa. Vaikkakin Arthur sai kelvollisen äänimäärän, ei häntä valittu, mutta sen sijaa hänestä tuli yksi ensimmäisistä Ison-Britannian Hiihtoseuran kunniajäsenistä.

Vuonna 1906 Louise kuoli tuberkuloosiin. Kauaa Arthur ei häntä joutanut suremaan, sillä jo heti seuraavana vuonna hän nai Jean Leckien, jonka oli tavannut ensimmäisen kerran vuonna 1897 ja rakastunut tähän. Silti Arthur oli pysynyt uskollisena entiselle vaimolleen. Jean synnytti kolme lasta: Jeanin, Denisin, Adrianin.

Ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneen poikansa kuoleman masentamana Arthur alkoi harrastaa spiritismiä ja kirjoitti aiheesta professori Challenger –romaanin The Land of Mist.

1930 Arthur kuoli sydänkohtaukseen kotonaan Winleshamissa, Sussexissa. Aluksi mies haudattiin hänen kotinsa puutarhaan, mutta myöhemmin hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin Minsteadin kylän hautausmaalle, Hampshireen. Ennen kuolemaansa Arthur Conan Doyle lupasi suuren palkinnon sille, joka ottaa yhteyttä häneen hänen kuolemansa jälkeen.

kuva: http://www.martinfrost.ws/htmlfiles/gazette/conan_doyle.jpg

20100122

Leipuri hiiiiiva... Elämänkoulua osa 4


Päätät tehdä pullataikinan. Etsit reseptin netistä, tarkistat aineksien läsnäolon. Et olekaan ennen tehnyt voisilmäpullia.

Saat ainekset kasaan, taikina tuoksuu hyvälle. Jätät taikinan nousemaan rauhassa ja menet katsomaan televisiota. Puolen tunnin kuluttua et huomaa taikinassa mitään eroa.

Puhelimesi soi. Vastaat siihen, ja koska sieltä tulee parempi ehdotus, kuin odottaa tylsän pullataikinan nousemista (jossa ei vieläkään näy merkkejä), päätät tarttua tarjoukseen ja lähteä pariksi tunniksi touhuamaan ihan muita juttuja.

Tulet takaisin, huomaat iloksesi, että taikina on kohonnut. Nakkaat pöydälle jauhoja, aloitat pullien väsäämisen. Et usko ohjetta, joka käskee tehdä pieniä palloja, vaan pyörität ihan normaalin kokoisia taikinapalleroita pellille. Et myöskään jaksa jättää niitä enää enempää kohoamaan, vaan tunget palleroiset suoraa uuniin.

Viiden minuutin kuluttua ihmettelet, miksei pullille ole tapahtunut mitään. Annat asian olla ja siivoat keittiötä kaikessa rauhassa. 10 minuutin päästä vilkaiset uudelleen uuniin, ja menet paniikkiin, sillä pullat näyttävät ylikypsiltä. Ja isoilta.

Saat molemmat pellilliset paistettua ja keittiön siivottua. Istahdat alas pulla ja maitolasi edessäsi. Pulla ei näytä niin hyvältä kuin kuvassa. Eikä se maistu niin hyvältä kuin yleensä. Pakotat itsesi syömään edes sen yhden pullan loppuun, samalla kun kuuntelet kotiväkesi kehuja kuinka hyvin pullat onnistuivat. Ja tiedät heidän valehtelevan.

Sitten vilkaiset housujasi, jotka oli tarkoitus laittaa jalkaan myös seuraavana päivänä. Niistä löytyy vähintäänkin yksi, iso taikinatahra.

Silti muille kostoksi olemassaolostaan loput jättimutanttigiganttipullistasi, samalla kun menet nettiin kirjoittamaan tätä elämänkoulua varoitukseksi muille, joille tulee äkillinen halu olla kunnon emäntä.

kuva: http://pillaville.blog.deejay.it/files/photos/uncategorized/pulla4.jpg

20100121

Grr....


Fenris, tai myös Fenririnä tunnettu valtaisa susi on osa skandinaavista mytologiaa ja kuuluu myös eurooppalaisista taruolennoista hurjimpiin. Pörröparka aiheutti paljon surua ja tuhoa jumalten keskuudessa. Se oli yksi Lokin ja Angrboðan kolmesta hirviömäisestä lapsesta ja jumalat erottivat Fenririn isästään jo pentuna. Tyr taas oli susien ystävä, ja aluksi salli Fenririn liikkua vapaana. Erään lähteen mukaan Fenris oli Tyrin lemmikki, ja vain hän uskalsi ruokkia hirmuista karvakasaa.

Lopulta Fenrir kasvoi niin suureksi, että jumalat alkoivat pelätä sitä, mikä ehkä johtui siitä, että koska pikkueläimet eivät riittäneet pitämään Fenririä kylläiseksi, alkoi hirviö vainota myös ihmisiä. Niinpä, eräänä kauniina päivänä, jumalat yrittivät kahlita Fenriksen, mutta se rikkoi jatkuvasti jumalten kahleet. Jumalista ainoana Tyr, joka oli Fenriksen löytänyt leikkimästä Jörmungandrin kanssa, uskalsi lähestyä sitä. Kääpiöt olivat valmistaneet silkinkevyet ja ohuet kahleet, jotka olivat valmistettu kissan askelten äänistä, naisen parrasta, karjun jänteistä, vuoren juurista, linnun syljestä ja kalan hengityksestä, ja joilla se aiottiin sitoa. Fenris lupasi suostua tähän vain, mikäli Tyr pitäisi kättään hänen suussaan. Kun kääpiöt sitoivat suden Glepnir-kahleella, Fenris puraisi Tyrin käden irti. Kahlittuaan hukkarukan jumalat jättivät sen kuolemaan nälkään. He tiesivät Fenriksen olevan mukana jumalten tuhossa, mutta eivät halunneet muuttaa kohtaloa.

Ragnarökin tapahtumien edetessä Fenrir pääsee vapaaksi kahleistaan ja on mukana Lokin hirviömäisessä armeijassa tuhoamassa maailmaa. Susi muun muassa nielee auringon ja puraisee kuuta, ja lopulta tappaa itse Odinin, jumalten johtajan. Kostoksi tuosta Odinin poika Vidar repii Fenririn kappaleiksi. Ja vielä mietitään mistä väkivalta on saanut alkunsa!

kuva: http://fenris.ru/pages/fenrir_legend.jpg

20100120

paholaisen väline


Persian hovissa haarukat tunnettiin jo 400-500-luvulla eaa. Euroopan historiaan haarukat ilmestyivät vasta joskus 1100-luvulla, mutta vielä 1500-luvun lopulla niitä pidettiin äärimmäisenä hienosteluna. Ja kuten sen aikainen papisto ajatteli lähes kaikesta, myös haarukoista kuviteltiin, jotta mokoman vermeen käyttämisestä saattaapi joutua helvetin perukoille. Keskiajalla syöminen tapahtui siis pääasiassa sormin, mutta myös veistä ja lusikkaa käytettiin sormien jatkeena. Haarukkaa (tai haarukan esi-isää) käytettiin yleensä vain nostamaan padasta lihaa ainoastaan silloin, kun liha oli liian kuumaa sormille. Liha pantiin syöjän eteen haarukan nenässä ja hän jatkoi siitä sormin tai veitsen kärjellä; haarukkaa kun ei käytetty, koska se oli ”kirkonkirouksessa”. Itse asiassa haarukka joutui kirkon mustalle listalle, sillä Vanhan testamentin mukaan Eelin pojat varastivat alttarilta uhrieläinten lihaa haarukan kaltaisilla välineillä.

Suomessa ensimmäinen haarukan vakituinen käyttäjä oli Turun linnassa asusteleva Katariina Jagiellon. Arvellaan myös, että koska Katariina muutti Turun linnaan 1563 ja hänen sukulaisensa Maria Medicin Ranskaan 1600, ei pidettäisi lainkaan suurena ihmeenä, jos Turussa olisi käytetty haarukkaa ennen Pariisia. Luinpa myös jostain, että haarukan maahantuonnista saattaa epäillä italialaisen palkkamurhaajan perikuntaa molemmissa maissa!

Vanhanajan haarukat olivat kaksi piikkisiä ja suoria, joten ruuan lusikoimisen sijaa sitä voitiin käyttää vain ruuan levittämiseen.

kuva: http://www.paivikoskinen.com/images/Haarukka.jpg

20100119

Mitä ihmettä!


Kuinka monta merkitystä onkaan sanalla hybridi…

Polkupyörässä hybridi merkitsee maastopyörän ja retkipyörän tekniikka, kun taas rakettimoottorissa hybridimoottori tarkoittaa yhdistelmää, jonka toiminta perustuu kiinteään polttoaineeseen ja nestemäiseen hapettimeen, tai kiinteään hapettimeen ja nestemäiseen… mikäolikaan.

Vuodesta 2006 alkaen on käytetty myös sarjavalmisteisissa Lagoon 420 purjekatamaraaneissa (eli laiva tms, jossa on kaksi runkoa) purjeiden lisäksi sähkömoottori-akku yhdistelmää liikkumiseen ja sähköntuottoon dieselgeneraattoria tai veneen omaa potkuria.

Ensimmäiset höyrylaivat olivat tavallansa hybridejä, niissä kun yhdistyivät purjelaivojen runko ja takila höyrykoneen antamaan voimaan!

Moottoriajoneuvona hybridi tarkoittaa kahden eri voimalähteen yhdistelmää käyttävää ajoneuvoa. Esimerkkinä Toyota Pius käyttää ottomoottorin ja sähkömoottorin yhdistelmää. Ohessa lisää hybridiautoista. Käyttöominaisuuksiltaan mukavampi ja vähemmän saastuttava! http://fi.wikipedia.org/wiki/Hybridiauto

Eläinmaailmaankin hybridi on päässyt iskemään hikiset kämmenensä, sillä siellä se merkitsee oikeastaan samaa kuin muillakin aloilla – kahden eri lajin risteymä. Esimerkiksi hevosen ja aasin rakas lapsi muuli on hybridi, ja vaikka yleensä hybridit eivät saa elinkelpoisia jälkeläisiä, on muuli joskus saanutkin. Mikään ei ole mahdotonta niin itsepäiselle otukselle!

kuva: http://www.theage.com.au/ffximage/2006/10/03/Mule_061003102658077_wideweb__300x400.jpg

20100109

Kaunis, kauniinpi, kaunein?



Toisessa osassa Skandinaavista mytologiatietoisuutta on Freija!

Skandinaavisessa mytologiassa vaanien sukuun kuuluva Freija on kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar, mikä tarkoittaa myös sitä, että hän on myös kaikista kaunein jumalista. Freijan uskottiin myös antavan potkua rakkauselämään ja kasvattavan sadot viljaviksi; eli olevan aika lailla kreikkalaisen Afroditen kaltainen.

Freijan isä on Njord ja veli Freyr.

Freija rakasti koruja erittäin paljon ja antoi tyttärelleen nimeksi Hnoss, jalokivi.

Kun hän tahtoi saada Brisingamen kaulakorun neljältä kääpiöltä, jokainen pyysi saada viettää yhden yön naisen kanssa, mihin nainen viimein suostui. Myöhemmin Odin määräsi Lokin varastamaan korun itselleen ja palautuksen hintana hän tahtoi samaa kuin kääpiöt. Brinsingamen lisäksi Freija omistaa haukansulista tehdyn kaavun, joka antoi hänelle voiman muuttua miksi tahansa linnuksi.

kuva: http://static.squidoo.com/resize/squidoo_images/-1/lens2103156_1241397591freya-gehrts2.jpg