20091010

Alusvaatteista osa 1


Nyt aloitamme uuden "sarjan" blogissamme. Meille naisille tästä aiheesta tulee jatkuvasti päänvaivaa ja toisinaan iloisia onnen kiljahduksiakin, jos siis sopivaa löytyy. Aluksi on hyvä tietenkin aloittaa kohtalaisen perusvanlaisesta historiikista, joka johdattelee meidät alusvaatteiden ah-niin-ihanaan maailmaan. Seuraavissa osissa käsittelemme muunmuassa kummallisia faktoja ja omia kokemuksiamme.

Pukeutuminen alkoi, kun ihminen rupesi koristelemaan ihoaan erilaisilla luonnosta saatavilla väriaineilla, eläin- ja kasvikunnan tuotteilla ja kauniilla kivillä ripustellen, punoen ja pujotellen.


Kehräyksen keksimisen jälkeen ihminen alkoi käyttää aluksi pieniä kangaspaloja, esimerkiksi neliskanttinen esiliina on ehkä yksinkertaisin ikivanha ”vaate”. Kangaspaloista kehittyi kierretty vaippa ja tunika, mistä seuraava asu oli jo kietaisuasut ja hunnut, joita käytetään edelleenkin.

Naisihanteena on aina pidetty hoikkaa vyötäröä (Intiassa n. 3000 e.K.r). Sitä on muokattu niin kutsutuilla korsettien ja rintaliivien esiasteella kietomalla tiukat siteet lantiolta rintoihin. Korsetti oli myös ensimmäinen alusvaate, josta tehtiin havainto Kreetalta noin 300-500 e.K.r. Historiassa alusvaatteiden muoti on pysynyt melkoisen uskollisena, jossain vaiheessa sitä on vain liioiteltu hieman. Esimerkiksi välillä kauneusihanteet olivat niin pieniä vyötäröistä, että alimmat kylkiluut katkaistiin sen takia. Tiukoilla korseteilla oli myös toinen tarkoitus – korostaa povea. Vähitellen muoto sai muuttua suoremmaksi, mistä naiset varmasti kiittävät. Yksi mahdollisuus enemmän olla kärsimättä kauneuden takia.


(kuvat : http://img248.imageshack.us/img248/4697/corset131a193nk3.jpg
http://farm1.static.flickr.com/16/22119427_c362aa6872.jpg)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti